Jere Törmänen

– Ikä: 36
– Kotipaikka: Lahti
– Juontaja, selostaja, haastattelija ja toimittaja
– Päälajina ravit, muita lajeja mm. jalkapallo ja jääkiekko
– Freelancer, tämänhetkisiä työnantajia mm. Veikkaus Oy, Constra Group Oy (C Moren, Ruutu-palvelun ja Toto TV:n ravilähetykset), Mediatalo Esa, Radio Voima, Jokimaan ravikeskus, Pilvenmäen ravirata (Forssa)
– 14 vuotta äänityöläisenä, nykyään n. 200 keikkaa vuodessa

Ihan alkuun haluan sanoa, että tämä ei ole pelkästään ravi- tai urheilublogi. Aion kirjoittaa kaikesta mulle tärkeästä. Aiheita voi olla vaikka levy- tai biisiarvostelut, ruokareseptit tai jotkin päivänpolttavat aiheet. Ihan mitä vaan. Se on kuitenkin helppo arvata, että urheilu- ja raviasiaa tulee olemaan eniten. Vedonlyöntivihjeitä ja muutakin pohdiskelua. Kategorioin jutut niin, että jokainen löytää etsimänsä mahdollisimman helposti. Jakakaa juttuja ja lähettäkää juttuideoita sekä palautetta.

Tuossa yllä hieman tietoa siitä, mitä teen tällä hetkellä ja tässä seuraavassa sitten hieman pidempää tarinaa lähinnä siitä, miten päädyin nykyiseen ammattiini, miten rakastuin kahteen urheiluseuraan ja kaikkea muuta…

Synnyin Kuusamossa syyskuussa 1984. Ei musta kuusamolaista leivottu, kun olin vasta kolmen vanha kun muutettiin sieltä pois, mutta tärkeä paikka se jokatapauksessa on, sillä lapsuuden kesät tuli vietettyä siellä käytännössä aina.

Olen rakastanut raviurheilua ja ylipäätään urheilua pienestä asti. Isäni on tehnyt pikkupojasta asti töitä hevosten kanssa. Hänen raviurheilutaipaleen tähän mennessä hienoin hetki on Mikkelissä 2012 ohjastettu Ravikuningattaren titteli Sirun Valpuriinalla. Se on mullekin elämäni tärkeimpiä päiviä. Olin mä niin helkkarin onnellinen ja ylpeä isästä. Kun on nähnyt mitä siihen pisteeseen pääsy on vaatinut, niin se tuntui uskomattoman hyvältä. Useiden kymmenien vuosien työ nätisti sanottuna tavallisten hevosten kanssa. Rämpiminen tuolla kurassa ja loskassa. Koen sen vahvuudeksi, että olen nähnyt, ettei menestys todellakaan tule helpolla. Lapsesta saakka on oppinut olemaan oikealla tavalla nöyrä ja tekemään töitä elantonsa ja unelmiensa eteen.

Me muutettiin isän töiden perässä ristiin ja rastiin. 1993 päädyttiin monen mutkan kautta Keski-Suomeen ja Petäjävedelle, sieltä pari vuotta myöhemmin Korpilahdelle ja sieltä sitten Jyväskylään. Hevoset kiinnosti, mutta vähintään yhtä paljon futis ja muut pihapelit. Halusin olla koko ajan ulkona. Liikkua ja pelata. Niihin aikoihin rakastuin kahteen urheiluseuraan. Toinen oli Jyp HT, Keski-Suomen ylpeys, joka oli Aravirran komennossa siihen aikaan todella kova sana. Taisi olla Jokereita vastaan eka matsi minkä kävin katsomassa. Olisiko vieläpä voitettu 5-2 tai jotain sellaista. Hippoksen tunnelma vei mukanaan ja pianhan se oli jatkuvasti sitä ”isi, isi, lähetään peliin” juttua. Kaudesta 95-96 eteenpäin ei jäänyt montaa kotipeliä väliin kuluneen yhdeksän kauden aikana. Se oli se kausi kun sain myös isäukon koukutettua tuohon kiekkohommaan. Nylander, Sjögren-Berndtsson-Larsson, Burakovskyn visiitti… Mahtavia aikoja. 2004 kun tuli muutto Lahteen, on peleissä käynti tietysti vähentynyt merkittävästi, mutta lähes kaikki matsit tulee edelleen seurattua vähintään tv:n välityksellä.

AC Milan 90-luvun puolivälissä. Maldini, Gullit, Van Basten, Albertini, Costacurta, Simone ja kumppanit. Ja sitten tuli George Weah. Ihastuin tuohon seuraan luettuani jonkin lehtijutun lehdestä, jonka ostin kuukausirahoilla R-Kioskilta. Oli muuten elämäni parhaimpia ostoksia. Mulle tuli fiilis, että tämä on maailman hienoin jalkapalloseura ja siitä asti on yhteistä matkaa taivallettu. On ollut uskomattoman hienoa päästä Italiassa katsomaan oman jengiä otteita kotona ja vieraissa. Derby Interiä vastaan on tietysti pysäyttävä tapahtuma.

Ei Serie A tietenkään urheilullisesti ole entisensä, mutta mulle ratkaisee monet muut asiat niin paljon. On naurettavan helppo sanoa, että siellä on ne pahimmat kaatuilijat ja sopupelit. Aina pelataan nollanollaa. Ja mitä näitä juttuja nyt on. Mä en itse saa samalla tavalla irti vaikkapa Valioliigasta. Joo, siellä on parhaat pelaajat, mutta hommasta on kadonnut iso annos tunnetta rahan takia. Se on se, mitä Italiassa riittää. Ja kun on tullut kierrettyä peleissä ympäri Italiaa, jutellut fanien kanssa ja katsonut sitä touhua, niin se kulttuuri on jotain sanoinkuvaamattoman hienoa. Siitä ei saa mitään käsitystä ennen kuin ne hommat näkee paikan päällä. Olen käynyt peleissä mm. Englannissa ja Espanjassa, mutta ei ne ole iskeneet samalla tavalla.

Tuota jalkapalloromantikointia tulee varmasti esiintymään blogissani melkoisesti. Mutta mennään vuoteen 2004, jolloin muutin Lahteen. Ajattelin että se jäisi varmaan aika nopeaksi visiitiksi ja palaisin pian Jyväskylään, mutta eihän siinä niin käynyt. Kävin Lahdessa kaupallisen alan opinnot loppuun ja siirryin työelämään. Mä oon ollut omalla tavallaan aina melko ujo, mutta kuitenkin tykännyt esiintyä. Itse asiassa sitä enemmän, mitä vanhemmaksi olen tullut. Tein musiikkia 10 vuoden ajan vuodesta 1998 eteenpäin. Se antoi paljon hyvää nykyistä ammattia ajetellen. Esiintymistaitoa, tietynlaista rohkeutta, puheen ja kielen hallintaa ym.

Torstaisin tuli tietysti käytyä Jokimaalla raveissa ja yhtenä iltana vuoden 2006 lopulla mietin, että miksei Jokimaalla ole arkiraveissa voittajahaastatteluja. Etsin netistä raviradan toimitusjohtajan Janne Ekholmin yhteystiedot ja pian sovittiinkin tapaaminen. Tammikuun alussa pääsin kokeilemaan miten hommat luonnistuu ja siitä päivästä alkaen olen ollut töissä Jokimaalla.

Siitä se sitten hiljalleen lähti ja nyt 2019 on kymmenes vuosi kun elätän itseni pelkästään toimittajan töillä. Kaikenlaista on tullut tehtyä, mutta varmaankin vuodet 2010-2015 opetti eniten, kun pääsin tekemään viikottain pitkää suoraa lähetystä Vermosta. Mun rooli oli pääasiassa olla studioisäntänä ja nautin siitä hommasta pirusti. Raveja tuli tehtyä parhaimmillaan parisensataa keikkaa vuodessa ja vaikka ikinä ei ole tippaakaan harmittanut lähteä töihin vaan se on ollut aina yhtä siistiä, on ollut virkistävää, kun viime aikoina on päässyt työskentelemään muidenkin lajien parissa. Selostustuurauksia jalkapallon ja jääkiekon parissa on ollut kesästä 2014 alkaen, kun olen toiminut Yle Urheilun avustajana täällä Lahdessa. Uudet lajit, ihmiset ja kaikki. Pääasiassa olen tehnyt juttuja Urheiluruutuun. On käsittämätön etuoikeus tehdä hommia ja tienata elanto alalla, joka on ollut itselle niin tärkeä lapsesta saakka. Ja ennen kaikkea se, miten hienojen ihmisten ja ammattilaisten kanssa on päässyt työskentelemään. Joka päivä oppii uutta ja työ on todella motivoivaa. Sitä ei voi sanoin kuvailla, miten kiitollinen näistä asioista onkaan. Tavoite on kehittyä joka päivä ja päästä uralla eteenpäin.